perjantai 7. kesäkuuta 2019

Silmät auki omassa elämässä


Mä oon tehnyt tässä viime kuukausina melkoista listausta elämässäni asioista jotka tekee mut onnelliseksi ja niistä asioista mitkä eivät tee enää mua onnelliseksi. Ehkä joskus nämä asiat tuottivat iloa ja onnea, mutta koska ihmisten elämä yleensä muuttuu, kuten minunkin, niin olen huomannut että elämässäni on paljon asioita jotka eivät tuota minulle enää mitään iloa ja mistä ei tulevaisuuteni kannalta ole minulle mitään hyötyä.

Täytyykö siis tällaisia asioita pitää elämässä? No osaan vastata tuohon asiaan itsekin, että ehdottomasti EI. 

Jokainenhan saa itse päättää elämänsä suunnan, mihin haluaa keskittyä ja mistä unelmoi. Unelmatkin voivat vaihtua ja uusia unelmia tulee aina lisää. Siinä vaiheessa on siis aina hyvä tarkastaa myös se oman tekemisensä suunta ja mihin sen energiansa oikein keskittää.

Vaikka ihmisten elämässä on toki velvollisuuksia, joista ei aina välttämättä ainakaan heti kokonaan pääse irti, voi ihminen kuitenkin hiljalleen alkaa päästää vanhoista asioista irti ja hakea niitä asioita mitä oikeasti juuri tällä hetkellä elämäänsä haluaa. Kaikkeahan ei tarvitse tehdä kerralla, ellei ole uhkarohkea, kuten minä yleensä.

Mä oon ollu alku vuodesta asti melko väsynyt. Väsymys on johtunut täysin siitä, että mun elämän pääasiallinen paino on ollut niissä asioissa kiinni mistä en enää iloa saa. Tämähän johtaa monesti monenlaisiin vaikeuksiin niin elämässä kuin ihmisen itsensä tunnetiloissa. Mulla kesti hetki aikaa tajuta tää asia ja sen tajutessani, ymmärsin myös että nyt on aika ottaa uusi suunta elämälleni ja alkaa keskittyä asioihin joita haluan enemmän elämääni ja joista tulen onnelliseksi. 

Jo asian tiedostaminen aiheuttaa tietynlaisen vapauden tunteen, mutta toki se voi aiheuttaa myös paniikkia siitä, että miten asiat järjestyvät jos tietyt asiat on saatava pois elämästä mahdollisimman nopeasti. Sanonta "luota elämään" tuntuu melko kliseiseltä siinä vaiheessa. 

Itse siis koin parhaimmaksi tämän asioiden listaamisen. Mitkä asiat tuovat iloa ja mitkä eivät. Keskityn iloa tuottaviin asioihin jatkossa enemmän ja pikku hiljaa päästän irti asioista jotka eivät tuo iloa enää. 

Tein myös listauksen tämän hetkisistä unelmista ja päätin korvata tuon "ei iloa tuottavan"- listan niillä asioilla, joita minun tulisi tehdä saavuttaakseni nämä uudet unelmani.

Olin siis kiinni edelleen asioissa, jotka tuottivat minulle iloa ennen ja jotka auttoivat silloin minua kohti silloisia unelmiani. No, eihän se enää toimi. Ei ne samat asiat tuo minulle enää tämän hetkisiä unelmiani. Oli tosi typerää edes ajatella niin, mutta silloin en vain nähnyt muita mahdollisuuksia, joita ihmisen elämään kuitenkin tuodaan melkein päivittäin.

Kuljin siis silmät ummessa ja tein sitä mitä yleensäkin ja kuvittelin sen tuovan minulle tavoittelemani asiat, enkä osannut edes hakea uusia mahdollisuuksia tai tarttua niihin. 

Nyt silmät auki siis, uudet unelmat ja tavoitteet, uudet suunnitelmat ja toimintatavat ja enemmän painoarvoa elämässä asioille jotka edesauttavat näitä sekä tuovat minulle oikeasti iloa ja menestystä. 

1 kommentti:

  1. youtube - YouTube - Vansh and Vaniyan - VAN, VAN - VAN, VAN
    youtube - YouTube. youtube - YouTube. youtube - youtube. youtube. youtube - youtube. youtube to mp3 youtube. youtube - youtube. youtube. youtube - youtube. youtube. youtube - youtube. youtube. youtube. youtube. youtube. youtube. youtube. youtube. youtube. youtube. youtube. youtube. youtube. youtube. youtube. youtube.

    VastaaPoista