keskiviikko 26. kesäkuuta 2019

Roryn syntymäpäivä


Me vietettiin eilen Roryn 5v. syntymäpäivää. Aika on mennyt todella nopeasti. Vaikea uskoa, että hän on jo 5 vuotta, kun tuntuu että vastahan hänet hain pienenä pallerona kotiin. Nyt hän onkin jo sitten tosi iso pallero. 


Kun Rory täytti vuoden, olin itse Yhdysvalloissa, enkä näin ollen pystynyt häntä juhlistamaan. Onneksi tässä on ollut monta hyvää vuotta juhlia hänen syntymäpäiviään sen jälkeen.

Lahjaksi hän sai luun, lelun ja kakunkin tein. En ole todellakaan mikään keittiön ihme ja kakku nyt ei näytä kovinkaan kummoiselta, mutta eipä hän siitä näyttänyt välittävän. Kai se ajatus on tärkein tässäkin asiassa. 

maanantai 24. kesäkuuta 2019

Meillä oli kokko!

Juhannus oli ja meni taas tänäkin vuonna. Itselläni Juhannus kului suht rauhallisesti. Jostain syystä tänä vuonna tuntui etten tarvitse mitään megabileitä tai muutakaan ihmeellistä. Mökkeilykään ei nyt oikein kiinnostanut, mutta pysyin sentään poissa työnteosta, mikä on mulle jo melkoisen ihmeellinen kokemus. 

Tosin ihmeellistä tässä Juhannuksessa oli se, että vaikka kokkojen polttaminen oli kielletty niin meilläpä oli kokko. Naapurin parveke nimittäin syttyi tuleen!

Ihmettelin että missä ne kaikki hälytysajoneuvot menee, kun kuului sisälle niin selkeästi ääni. Kun menin keittiöön, niin huomasin että meidän pihahan on täynnä paloautoa, poliisia ja ambulanssia. Huh... 

Eli kyllähän sen Juhannuskokon näki tänäkin vuonna, tosin hieman eri tavalla mitä olin toivonut, mutta kuitenkin. Palo rajoittui tähän yhteen parvekkeeseen, eikä henkilövahinkoja tullut.


perjantai 14. kesäkuuta 2019

Seksitohtorin kyydissä


Mulla oli tosi hauska päivä keskiviikkona. Olin Helsingissä pienellä työvisiitillä osallistumassa Seksitohtorin kyydissä -ohjelmaan. 

Siellä Satun kanssa ajeltiin ympäri Helsinkiä ja puhuttiin mun elämän uusista kuvioista ja tietenkin seksistä. Kerroinkin hakevani tällä hetkellä hieman uusia haasteita, koska ainakin esiintymiset ovat minun kohdallani jo aika nähty juttu. Tietenkin Satua kiinnosti myös minun oma suhtautumiseni seksiin. Voit katsoa mitä olen Satun kanssa kyydin aikana jutellut Seksitohtorin kyydissä - Youtube kanavalla, kun se sinne julkaistaan.

Keskustelimme Satun kanssa myös paljon tuosta viime kesänä Tanskassa kuvatusta koko pitkästä leffasta Sex(y)Weekend, jossa olen päähenkilönä. Keskustelimme miten kuvaukset ja matka kokonaisuudessaan meni, joten pääset kuulemaan videossa myös tästä matkasta.

Olin todella iloisesti yllättynyt, kun sain kyseisen leffan DVD:n viimein käteeni ja kotiin.

Tän leffan kuvaaminen oli todella hauskaa. Meillä oli mahtava porukka ja loistava ryhmähenki.

Myös koko julkaisuprojekti oli loistava, koska meillä oli myös aivan mahtavat leffanjulkkaribileet Helsingissä alkuvuodesta.

Voit ostaa leffan itsellesi täältä:            https://www.huippukiva.fi/p/5791/sex-y-weekend-elokuva-dvd



Vaikka suunnittelinkin päivän aikataulutuksen todella tiukaksi Helsingin päädyssä, niin sen verranhan aina tytölle on hyvä jäädä aikaa että ehtii käydä hieman shoppailemassa. Löysinkin suosikki vaateliikkeestäni tosi ihanan kesäisen mekon. Täytyy paremmalla aikaa laittaa kuvaa siitä. 

tiistai 11. kesäkuuta 2019

Toimisto auringossa

Viikonlopun kesäsää oli aivan ihana! Perjantaina olin heittämässä esiintymiskeikkaa ja ajelin sieltä melkoisen myöhään, tai aikaisin, yöllä kotiin. Pari hirveä myös oli pomppimassa tiellä, mutta onneksi kyseinen kaksikko näkyi tarpeeksi aikaisin. Ei ollut edes äkkijarrutuksen tarvetta.

Lauantaina ei kuitenkaan oikein nukuttanut, vaikka aamun pikkutunneilla vasta pääsin nukkumaan, joten päätin piristää itseäni pienen shoppailureissun muodossa. 

Iltapäivällä katselin kaunista säätä ja päätin viedä pienen osan kotitoimistoani satamaan. Istuin siis satamassa kauniissa säässä lueskellen ja vastaillen sähköposteihin. Voi sen työpäivänsä näinkin hoitaa, ainakin kun suomen kesä sen suo.

Lauantai iltana olinkin aika poikki edellisen yön keikasta ja siitä etten saanut nukuttua, joten vietin aivan täysin ihanan rauhallisen lauantai illan kotona elokuvia katsellen. 

Viikonloppu oli siis kaikkineen oikein onnistunut. Nyt alku viikosta on tullut tehtyä paljon hommia tietokoneella jälleen.

Huomenna olisi tarkoitus lähteä käväisemään pikaisesti Helsingissä pienellä työvisiitillä. Saatoin jälleen aikatauluttaa kaiken hieman liian tiukaksi, mutta en jaksaisi jäädä turhaan lorvailemaan minnekään, kun kaiken ajan voi käyttää hyödyksikin. 


perjantai 7. kesäkuuta 2019

Silmät auki omassa elämässä


Mä oon tehnyt tässä viime kuukausina melkoista listausta elämässäni asioista jotka tekee mut onnelliseksi ja niistä asioista mitkä eivät tee enää mua onnelliseksi. Ehkä joskus nämä asiat tuottivat iloa ja onnea, mutta koska ihmisten elämä yleensä muuttuu, kuten minunkin, niin olen huomannut että elämässäni on paljon asioita jotka eivät tuota minulle enää mitään iloa ja mistä ei tulevaisuuteni kannalta ole minulle mitään hyötyä.

Täytyykö siis tällaisia asioita pitää elämässä? No osaan vastata tuohon asiaan itsekin, että ehdottomasti EI. 

Jokainenhan saa itse päättää elämänsä suunnan, mihin haluaa keskittyä ja mistä unelmoi. Unelmatkin voivat vaihtua ja uusia unelmia tulee aina lisää. Siinä vaiheessa on siis aina hyvä tarkastaa myös se oman tekemisensä suunta ja mihin sen energiansa oikein keskittää.

Vaikka ihmisten elämässä on toki velvollisuuksia, joista ei aina välttämättä ainakaan heti kokonaan pääse irti, voi ihminen kuitenkin hiljalleen alkaa päästää vanhoista asioista irti ja hakea niitä asioita mitä oikeasti juuri tällä hetkellä elämäänsä haluaa. Kaikkeahan ei tarvitse tehdä kerralla, ellei ole uhkarohkea, kuten minä yleensä.

Mä oon ollu alku vuodesta asti melko väsynyt. Väsymys on johtunut täysin siitä, että mun elämän pääasiallinen paino on ollut niissä asioissa kiinni mistä en enää iloa saa. Tämähän johtaa monesti monenlaisiin vaikeuksiin niin elämässä kuin ihmisen itsensä tunnetiloissa. Mulla kesti hetki aikaa tajuta tää asia ja sen tajutessani, ymmärsin myös että nyt on aika ottaa uusi suunta elämälleni ja alkaa keskittyä asioihin joita haluan enemmän elämääni ja joista tulen onnelliseksi. 

Jo asian tiedostaminen aiheuttaa tietynlaisen vapauden tunteen, mutta toki se voi aiheuttaa myös paniikkia siitä, että miten asiat järjestyvät jos tietyt asiat on saatava pois elämästä mahdollisimman nopeasti. Sanonta "luota elämään" tuntuu melko kliseiseltä siinä vaiheessa. 

Itse siis koin parhaimmaksi tämän asioiden listaamisen. Mitkä asiat tuovat iloa ja mitkä eivät. Keskityn iloa tuottaviin asioihin jatkossa enemmän ja pikku hiljaa päästän irti asioista jotka eivät tuo iloa enää. 

Tein myös listauksen tämän hetkisistä unelmista ja päätin korvata tuon "ei iloa tuottavan"- listan niillä asioilla, joita minun tulisi tehdä saavuttaakseni nämä uudet unelmani.

Olin siis kiinni edelleen asioissa, jotka tuottivat minulle iloa ennen ja jotka auttoivat silloin minua kohti silloisia unelmiani. No, eihän se enää toimi. Ei ne samat asiat tuo minulle enää tämän hetkisiä unelmiani. Oli tosi typerää edes ajatella niin, mutta silloin en vain nähnyt muita mahdollisuuksia, joita ihmisen elämään kuitenkin tuodaan melkein päivittäin.

Kuljin siis silmät ummessa ja tein sitä mitä yleensäkin ja kuvittelin sen tuovan minulle tavoittelemani asiat, enkä osannut edes hakea uusia mahdollisuuksia tai tarttua niihin. 

Nyt silmät auki siis, uudet unelmat ja tavoitteet, uudet suunnitelmat ja toimintatavat ja enemmän painoarvoa elämässä asioille jotka edesauttavat näitä sekä tuovat minulle oikeasti iloa ja menestystä. 

perjantai 31. toukokuuta 2019

Millaisilla sä kävelet tänä kesänä?

Kesäksi on aina kiva saada jotain uutta. Mun mielestä kevät ja kesä on aina muutenkin jokseenkin uudistumisen aikaa. Ajatukset ainakin saa paljon uusia suuntia ja sitä myöten tietty koko elämä voi saada uuden suuntauksen.

Mulle kengät on tosi tärkeitä. Yleisesti ottaen pidän todella paljon todella korkeista koroista, mutta niillä voi olla toki hieman hankala olla, jos niillä on oltava koko päivä ja seistävä/käveltävä todella paljon. On myös hieman liian riskialtista lähteä kävelemään avojaloin kaupungissa, ei voi tietää mitä jalkapohjiinsa saa.

Lenkkareita tai tennareitakaan ei voi kaikkiin asuihin yhdistää, mikäli hameista tai mekoista pidät...

Siksi mun kesän must have- juttuihin kuuluu ehdottomasti kauniit sandaalit. Helppo kävellä, näyttää hyvältä, voi käyttää niin huosujen, hameiden, kuin mekkojenkin kanssa. 

Itse valitsin tänä kesänä hyvinkin värittömät sandaalit tätä varten, jotta ne olisi helppo yhdistää asuun kuin asuun. 

Ja elämässähän täytyy olla aina luxusta, siksi siis isot koristeet, jolloin värejä ei edes kaivata.

Näillä mä vedän tän kesän pidemmät matkat!

tiistai 28. toukokuuta 2019

Bilettäminen & krapula

Mun viikonloput.. No, ne sujuu hieman vaihtelevasti. Useimmin kyllä tulee kavereiden kanssa lähdettyä ulos. Syömään ja juhlimaan. Juhlia voi ilman varsinaista syytäkin. Syy voi olla vaikka elämä, joka on aina niin ihmeellistä. 

Mä teen viikolla usein kovasti duunia, joten tottakai täytyy pitää myös hauskaa. Viikonloput kun olen nykyään useimmiten jättänyt ihan vaan vapaa-ajakseni, jotta ehtisin myös huoltaa tätä yksityiselämäni puolta ja viettää aikaa ihmisten kanssa, joiden kanssa sitä haluan viettää. 

Mutta mites sinulla ne juhlien jälkeiset päivä? Onko huono olo?

Mulla on ainakin melko jäätävä olo. Silloin aina tulee luvattua, et ens viikonloppu sit vaan urheillaan, mutta mites siinä sit kumminkin käy... 

Noh, on sitä joskus vaan oikeasti urheiltukin ja voihan sitä ystävien kanssa viettää aikaa myös ilman alkoholia, mutta nyt kun kesäkin on aluillaan ja varsinkin kun viime viikonloppuna oli myös jääkiekon MM kisat, niin pakkohan sitä oli jännitykseen hieman alkoholia ottaa ja olihan siinä myös aihetta isosti juhlaan. Joten ei varmaan tarvitse sanoa mikä oli lopputulos.

Onko sulla jotain tosi hyviä krapulan poisto vinkkejä? Tiedän kyllä että sillä se lähtee millä on tullutkin, mutta entä jos se vaihtoehto ei ole mahdollinen. Henkilökohtainen reseptini on hyvin yksinkertainen: pääsärkylääkettä ja lepoa. Mutta jos sulla on jotain huomattavasti nopeampaa ja toimivampaa, niin kerro ihmeessä, luulen että suurin osa lukijoista olisi hyvin kiitollisia vinkeistä :)


perjantai 24. toukokuuta 2019

Päiväunet

Onko sinulla arjessasi aikaa päiväunille? Ymmärrän kyllä, että kaikilla ei tähän ole mahdollisuutta esimerkiksi työn vuoksi. 

Mutta tuntuuko sinusta koskaan kesken päivän siltä, että olisi ihanaa painaa pää tyynyyn ja levähtää edes hetkeksi?

Mulle tulee tää fiilis tosi usein ja yleensä se tapahtuu aina lounaan jälkeen. En syö mitenkään raskasta ruokaa, mut kai se on vaan mun kropassa jokin ruokalevon paikka. On myös totta et mä herään joka aamu klo 6.00, sekä treenaan aamuisin, eli onhan siinä jo sitä ennen paljon tullut touhuttua.

Mulla onneksi useimpina päivinä oma aikataulu mahdollistaa tän. Ei tietty aina, mutta yleensä. Pienet power napit harvemmin mun aikataulua mihinkään suuntaan heilauttaa, mut jos erehdyt nukahtamaan syvään uneen, etkä herääkkään 15-20 minuutin päästä, niin sitten minulle tulee ongelmia.

Sen jälkeen on todella vaikeaa saada taas päivän rytmistä kiinni, eikä oikein edes huvita. Power napit ja sen jälkeen kuppi kahvia, niin ajatus juoksee taas huomattavasti kirkkaampana. 

Aina en välttämättä edes nukahda. Mutta tekee hyvää kesken päivän hetkeksi levähtää ja tyhjentää mieli. Ainakin itse olen huomannut sen lisäävän tehokkuuttani työhommissa ja muissakin asioissa mitä illan aikana onkaan tulossa.

Millainen suhde sulla on päiväuniin? Onko sulla mahdollisuutta niihin tai tarvitsetko niitä edes? Miten sulle käy jos nukahdat syvään uneen ja heräätkin vasta parin tunnin kuluttua. Pystytkö jatkamaan päivän hommia normaalisti vai käykö sulle niin kuin mulle, eli ei jaksa eikä oikeastaan enää edes kiinnosta? Entäs ne kuuluisat power napit, onko ne sunkin elämän ja jaksamisen yksi elixiireistä? 

torstai 23. toukokuuta 2019

Välillä myös aikaa..

Vaikka yleisesti ottaen vietän hyvin kiireistä yrittäjän arkea ja välillä tuntuu ettei aikaa ole edes nukkua, niin välillä meillä on kuitenkin aikaa olla myös näin.

Mä oon tekemässä hieman muutoksia mun elämässä, etenkin työasioihin liittyen. Jätän pois töitä, joista en ole niin kiinnostunut oikeastaan koskaan ollutkaan ja jätän sitten enemmän aikaa niille töille joita kohtaan tunnen palavaa intohimoa.

Kyllä. Tunnen palavaa intohimoa työtäni kohtaan, tai ainakin osaan sitä ja jokaisen yrittäjän onkin tunnettava. Oli se ala sitten mikä vain. Tärkeintä on se että työstään nauttii oikeasti!

Parasta yrittäjänä onkin tietenkin se että saat oikeasti päättää mitä teet. Tottakai siihen liittyy myös velvollisuuksia, mutta jos jokin homma alkaa tosissaan ottaa päähän niin sen voi jättää kalenterista kokonaan pois. Ei oo pakko jos ei tahdo... 

Vapaus, johon liittyy myös vastuuta. Vastuu, johon liittyy paljon vapautta. Näin mä elän.

keskiviikko 22. toukokuuta 2019

Lisää kesää..

Tänään olikin melkoinen ukkoskuuro täällä Jyväskylässä. Puhuin samaan aikaan turkulaisen ystäväni kanssa puhelimessa kun se alkoi. Sanoin hänelle kesken puhelun, että nyt tulikin ukkoskuuro tänne. Hän kysyi multa että pelkäänkö mä ukkosta, johon vastasin että en kai. Oikeesti, pelkäänhän mä! 

Menin jossain vaiheessa parvekkeelle ja huomasin että välähti melkoisen kirkkaasti ja pari sekuntia myöhemmin paukahti niin että kiljaisin puhelimeen ja aloin huutamaan "Joo pelkään mä oikeesti ukkosta, pelkään, pelkään, pelkään, tulkaa pelastamaan täältä". Kaverini mielestä tämä oli ilmeisesti hyvin huvittavaa. Nyt kun itse mietin niin ehkä se oli huvittavaa, mutta sillä hetkellä se ei tuntunut laisinkaan huvittavalta.

Noh, nyt se onneksi meni jo ohi. Ainakin tältä erää. Joten ehkä mäkin uskallan jo hieman rauhoittua.. Ja onhan mulla onneksi tämä karvainen ystäväni täällä tukena.


tiistai 21. toukokuuta 2019

Normipäivä

Tää aamu alkoi hyvin normaaliin tapaan. Herätys 06.00, kuppi vahvaa kahvia, hetken aikaa netin selailua siinä samalla kun alkoi saada silmät kunnolla auki ja koiran kanssa läheiseen metsään pienelle kävelylle. 

Siellä metsässä se sitten sattuikin. Hyttyset. Yksi inhottavimmista asioista kesässä, käärmeiden lisäksi, mitä tiedän. Ei siinä paljoo leginssit auttaneet ja nyt on sit jalat täynnä kutisevia patteja. En edes tiedä miten paljoa ne pääsi koiraa pistämään, mut musta tuntuu et mut syötiin totaalisesti.

Päivän salitreenit, ehkä yksi päivän parhaimpia hetkiä. Oon ehdottomasti aamuihminen ja tykkään treenata aamuisin. Treenaan noin 5 päivänä viikossa ja siksi koska oikeasti tykkään siitä. Ok, on siitä toki myös muuta hyötyä, kroppa pysyy kunnossa, näyttää hyvältä, olo on parempi ja mun on ainakin helpompi pitää elämä muutenkin ruodussa silloin kun treenaan säännöllisesti. Mut siis en tee sitä sen takia et olis pakko jonkun syyn takia vaan siksi että oikeasti haluan sitä, eli silloinhan se on elämäntyyli, ei pakollinen paha. 

Sit taas kotiin, vähän ruokaa ja koiran kans kunnon lenkille.

Sit mä olenkin valmis aloittamaan työt. Tietokonehommia tänään. Aikas peruspäivä silloin kun kotona olen.

Tiistai siis, olo alkaa viimein olemaan normaali viikonlopun jälkeen. Odotan jo innolla viikonloppua. Lähinnä siksi että silloin telkkarista tulee Captain America: The Winter Soldier leffa. Mä rakastan näitä Marvelin leffoja, eli rauhallinen leffa viikonloppu siis tulossa. 

Saas nähdä mitä tällä viikolla vielä ehtii tapahtua ennen viikonloppuun pääsyä. Mun elämässä kun nää tilanteet saattaa heittää aivan toiseen suuntaan 2 sekunnissa. Mut en mä valita, sehän tästä mielenkiintoista tekee..



maanantai 20. toukokuuta 2019

Päätin sit aloittaa blogin..

Blogi.. Ihan mun omasta elämästä.. Ei mun elämästä Cindyna, vaan ihan mun elämästä omana itsenäni eli Sininä. 

Ehkä tähän alkuun ois hyvä listata muutama fakta musta. Voi olla että näihin asioihin palataan vielä pidemmän kaavan mukaan, mutta että vähän pinta raapaisulta päästään siihen kuka mä olen.

1, Olen ollut yrittäjä 8 vuotta. Aikuisviihdealalla. Mulla on kansainvälinen ura ja oma tuotantoyhtiö. Rakastan mun duunia.

2, Mulla on koira. Koiraihmisellä tää asia tulee aina ensimmäisten joukossa. Mun koiran nimi on Rory ja rodultaan hän on dobermanni. Rory täyttää nyt Juhannuksena 5 vuotta. 

3, Mä matkustan paljon. En vapaa-aikanani, vaan työni vuoksi. Lomamatkoja harvoin teen ulkomaille, koska muuten oon niin paljon siellä pyörimässä. 

4, Mulla on mahtava perhe. Äiti, isä ja kaksi veljeä. He pitävät Rorysta huolta aina kun reissaan.

5, Mulla on maailman parhaat ystävät ja niitä on ympäri maailman. Melkeinpä mihin tahansa päättää mennä, siel on aina joku jonka tuntee.

6, Käyn kuntosalilla melkein joka päivä. Pitää mielen ja kehon kunnossa. Pyrin myös syömään terveellisesti, mut mun makea hammasta kolottaa suht usein..

7, Tykkään juhlia. En sylje tuoppiin, paitsi jos siel on kaljaa... Shampanja, skumppa, kuiva valkoviini maistuu kyllä. Tätä tulee harrastettua keskimäärin kerran viikossa. Tosin juuri sanoin kaverille, et nyt pitää keksiä jotain muuta tekemistä, koska mä en enää jaksa näitä krapulaolotiloja..

8, Miehet. No niitä on ollu.. vähän liikaakin, ehkä.. Oon tässä olevinani pysynyt sinkkuna pari vuotta, mut sit kun rehellisesti mietitään, niin en ole siinä onnistunut. Koko ajan mulla taitaa kumminkin joku mies olla.. Ei ehkä niin vakavassa mielessä, mut kumminkin. Tosin mulla on myös miespuolisia kavereita huomattavasti enemmän kuin naisia. 

9, Mun suunnitelma tulevaisuudelle. Nyt mä haluan tehdä töitä mun yritykselle pari seuraavaa vuotta ja sitten mä haluan perustaa perheen. Mä haluaisin 2-3 lasta ja toivoisin saavani ne yhdellä kerralla niin ei tarviis olla usein raskaana. Mä haluan rakastua mieheen, jonka kanssa tän perheen perustan. En valitse miestä sen perusteella, että hän olisi rikas tai jollain muulla tavalla näyttäis paperilla hyvältä, vaan sen perusteella mitä mä tunnen. Mä voin sit tarvittaessa olla se joka on rikas. 

10, Mä oon tosi kiitollinen mun elämästä. Mä uskon unelmien toteutumiseen ja oon paljon unelmiani toteuttanutkin jo. 


Mä en tällä blogilla oikeastaan tavoittele mitään. Haluan vaan jakaa elämääni niiden ihmisten kanssa joita tää mun oikea elämä kiinnostaa <3